Heippa, mie oon Riikka

Asun perheeni kanssa Kalajoella ja juuret minulla on visusti Savonlinnan maaseudulla. Suhtaudun elämään seikkailuna, jossa on aina tarjolla uusia mahdollisuuksia kunhan vain uskallan niihin tarttua. Nautin syvällisistä keskusteluista ja vaalin rehellisyyttä. Pyrin olemaan mahdollisimman rehellisesti ja aidosti oma keskeneräinen itseni.

Luonto on minulle paras rauhoittumisen ja irtioton keino. Liikun metsässä kävellen, pyöräillen ja hiihtäen. Joskus myös suolla rämpien. Joskus eksyn myös salille opettelemaan painonnostoliikkeitä tai menen joogaamaan.

Metsä on ollut minulle lapsesta asti paikka, jossa olen saanut tilaa kaikille tunteille ja ajatuksille. Metsässä mieli rauhoittuu ja metsässä olen pystynyt purkamaan myös ne kaikkein vaikeimmatkin tunteet. Monet tunnekuohut ovat ympärillä olleet männyt saaneet kuulla vuosien saatossa. Silti ne ovat aina pitäneet juurensa visusti maassa huojumatta.

Tällä hetkellä parasta elämässä on kahden pienen lapsen, avomiehen ja koiran värittämä arki, kaikkine tunnekuohuineen ja univelkoineen. Nautin siitä, että pääsen joka päivä opettamaan lapsilleni elämäntapaa, jossa liikkuminen ja luonnossa oleminen on iso osa meidän elämää.

Tämä oma lyhyt elämä tuntuu juuri nyt todella arvokkaalta ja merkitykselliseltä. Samaan aikaan se on myös univelkojen ja riittämättömyyden tunteiden kanssa tasapainoilua. Ja sitä jatkuvaa tasapainon molemmin puolin hapuilua elämä saakin olla. Se on sitä täydellistä elämää.

Tulevaisuudelta haaveilen perheen kanssa jaettuja yhteisiä kokemuksia etenkin luonnon äärellä. Haaveilen myös omasta vaellusreissusta ja siitä, että pääsen taas ylittämään itseni kiipeämällä vuorelle. Työn saralla haaveilen, että uskallan entistä rohkeammin kulkea omaan suuntaani.

Haluan, että jokainen asiakas tulee kohdatuksi aitona omana itsenään koko sen hetkinen elämäntilanne huomioiden.

Mikä on Fysio & Training Riikka

Sivutoimisena yrittäjä olen aloittanut vuonna 2012, jolloin aloitin fysioterapiaopiskeluiden ohessa tekemään koulutetun hierojan töitä Lahdessa. Vuonna 2014 valmistuin fysioterapeutiksi ja siitä eteenpäin olen tuottanut täysipäiväisenä yrittäjänä fysioterapiapalveluita ja erilaisia ryhmä- ja valmennuspalveluita useammalle yritykselle. 

Vuosien saatossa olen kouluttautunut niin liikunta- kuin fysioterapian saralla lukuisissa koulutuksissa. Manuaalisen käsittelyn taitoni pohjautuvat fasciamanipulaatioon. Harjoittelun saralle olen saanut isoimmat opit CrossFit -koulutuksista ja valmentajan työstä sekä FasciaMethod -konseptin koulutuksista, jossa saan olla mukana myös kehitys- ja koulutustyössä FasciaMethod Power konseptin osalta.

Olen käynyt myös useampia äitiysfysioterapian ja valmennuksen koulutuksia, urheilufysioterapian täydennyskoulutuksia sekä psyykkisen valmentajan koulutusputken. Viimeisin ja tärkein laaja koulutukseni on ollut Psykofyysisen Fysioterapian (oamk) syventävät opinnot, jotka ovat nivoneet yhteen kaikkea aiemmin opittua.

Vuoden 2023 alussa siirryin äitiysloman ja muuton jälkeen osa-aikaisesti fysioterapeutin töihin Kalajoen Coronarialle ja yritystoimintani on ollut sivutoimista. Silti palo yritykseni kehittämiseen ei ole loppunut, päin vastoin. Kun yritystoiminta on ollut hieman sivuroolissa, palo kehittää yritykseni palveluita on kasvanut. Viimein tarjoan yritykseni kautta palveluita, jotka ovat todella sitä mitä haluankin, kokonaisvaltaista.

Valmista minusta ei ikinä tule, joten jatkan tätä ihmisenä ja ammattilaisena kasvua yhdessä kanssakulkijoiden kanssa.

Näistä asioista minut tunnetaan

Psykofyysinen fysioterapeutti

Lähestymistapani on hyvin kokonaisvaltainen. Psykofyysisenä fysioterapeuttina tiedän, miten iso merkitys tunteilla ja ajatuksilla on kehon fyysiseen oireiluun ja toivonkin, että hyvän luottamuksen rakentuessa pystyn auttamaan sinua myös näiden yhteyksien tarkastelussa.


FasciaMethod -ohjaaja

Lähestymistapani harjoitteluun on toiminnallinen ja pohjautuu etenkin liikkuvuus- ja hallintaharjoittelun osalta FasciaMethod -harjoitteluun niin yksilö- kuin ryhmänohjauksissakin. FasciaMethod on fysioterapeuttien kehittämä ryhmäliikuntakonsepti ja olen saanut olla mukana tässä koulutustiimissä FasciaMethod Power konseptin osalta ja myös verkkovalmennusten toteutuksessa.


Intohimoinen liikkuja

Liikunta on minulle elämäntapa, joka on kulkenut mukanani lapsesta saakka. Liikunta on mukautunut elämäni eri vaiheisiin. Nykyisin liikunta on pääasiassa kehoa kuunnellen liikkumista ja usein lasten kanssa leikkien lomassa toteutuvaa. Oman hetken koittaessa liikuntani voi olla painonnostoa, maastopyöräilyä, kävelyä, hiihtoa, suolla tarpomista, porrastreeniä tai joogaa. Sen hetken voimavarat ratkaisevat.


Luontoihminen

Olen kotoisin maaseudulta ja luonnossa vietetty aika on ollut aina luonnollinen osa elämääni. En osaisi kuvitella elämää, jossa en pääsisi päivittäin luontoon liikkumaan. Luonnossa levottominkin mieli rauhaantuu ja asioihin saa tarvittavaa etäisyyttä. Tykkään retkeillä yhdessä perheen kanssa ja haaveilen taas myös omasta vaellusreissusta ja vuorten huiputuksista.


Äiti

Olen kahden pienen lapsen äiti ja he pitävät huolen siitä, että elämä tuntuu merkitykselliselle ja täydelle. Ruuhkavuosiksikin tätä aikaa voisi kai kutsua, mutta koen tämän ajanjakson rikkaimmaksi ja antoisammaksi ajaksi mitä tulen varmastikaan koskaan kokemaan. Ehkä tämän äitiyden tehtävä onkin rehellisimmin paljastaa minusta juuri se kuka oikeasti olen ja saada minut priorisoimaan oikeasti tärkeimpiin asioihin.


Ei riitä, että ymmärrän pelkästään kehon fyysisen toiminnan. Ihminen on kokonaisuus.

Ammattilaisena minulle tärkeintä on aito kohtaaminen. Haluan, että jokainen asiakas tulee nähdyksi kokonaisena nykyhetki ja mennyt huomioiden. Psykofyysisenä fysioterapeuttina tiedän, miten iso merkitys tunteilla ja ajatuksilla on kehon fyysiseen oireiluun ja toivonkin, että hyvän luottamuksen rakentuessa pystyn auttamaan sinua myös näiden yhteyksien tarkastelussa. Tämä tarkastelu ei poista fyysisen harjoittelun tärkeää roolia osana kaikkia palveluitani, päinvastoin se tukee juuri sinulle sopivan harjoittelumuodon löytymistä. Toivottavasti pääsemme tutustumaan ja aloittamaan matkan kohti eheämpää kehoa ja mieltä.